SYYSLOMALLA TAPAHTUU

NUORISOTALON JÄRJESTÄMÄÄ TOIMINTAA SYYSLOMALLA sekä tiedote muulloinkin toimivista kerhoista. Tanssi: 17.10 maanantaina kello: 16-17, 12-17v.…

Uunituoreet apuohjaajat!

Uunituoreet apuohjaajat ovat aloittaneet toimintansa nuorisotalolla! Syyskuun alussa kourallinen innokkaita nuoria sai kätösiinsä Apuohjaajakoulutus -todistuksen.…

Kokkis käynnissä!

Keskiviikkona tehtiin kokkislaisten kanssa hedelmäsalaattia ja mokkapaloja. Viime viikolla tehtiin riisiä & kanakastiketta ja vohveleita sekä ensimmäisellä…

aukiolo muutokset 3-7.10.2106

ensiviikon aukiolomuutokset maanatai halli auki klo16.00-20.30 tiistai suljettu keskiviikko auki torstai auki perjantai avaamme klo16.00-20.30

Haluatko Apuohjaajaksi?

Mikä apuohjaaja on? Koulutetut apuohjaajat toimivat pienten aikaan taloilla ohjaajien apuna, pääsevät osallistumaan tapahtumien järjestämiseen…

Töölön nutan lokakuu!!

Töölön nuorisotalon aukiolot muuttuivat hetki sitten niin, että perjantai jäi aukioloista pois, koska meitä tarvitaan…

Nuorisotalon syystalkoot

Keskiviikkona 28.9.2016 syystalkoilemme asukaspuistossa. Siivoamme ympäristöä, istutamme sipuleita ensi kevään kukkaloistoa varten ja mahdollisesti saa…

Hej igen!

Hösten har kört igång! På Ungdomsgården Drumsö har vi redan hunnit med flera godisfredagar, teaterlekar…