Nuorisoasiainkeskus mukana rasisminvastaisella viikolla maanantaina 20.3 klo 15.30 alkaen – Testaa kuinka hyvin tunnet Helsingin!

Narinkkatorilla järjestetään maanantaina 20.3 klo 15.30–19.30 rasisminvastaisen viikon avajaistapahtuma. Tapahtumassa on lähes 40 tahoa esittelemässä toimintaansa, luvassa on myös musiikkia, pelejä ja ohjelmaa lapsille. Yksi tahoista on nuorisoasiainkeskus.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen avaa kampanjan. Kaupunki on mukana esittelemässä tapoja, joiden avulla Helsingistä tehdään avoimempi ja turvallisempi paikka kaikille.

Tapahtumassa voit vierailla esimerkiksi kohtaamiskahvilassa, jossa monikieliset ohjaajat kohtauttavat kävijöitä leikkimielisen kielipelin avulla. Päivän aikana tulee tutuksi myös Helsingin kaupungin Minun silmin Sinun silmin -ohjelma, jonka tavoitteena on vähentää rasismista ja erilaisuuden pelosta syntyviä konflikteja.  Tapahtumassa tehdään harjoitus, jonka avulla harjoitellaan toisen asemaan asettumista ja kriittistä ajattelua.

Rajoittavia normeja puretaan Ole hyvä Helsinki -projektin järjestämässä kaikille avoimessa työpajassa, jota pyörittää ammattitaitelija. Projektissa syntyneitä teoksia on jo aiemmin nähty metroasemien valotauluilla ja osa tässä tapahtumassa syntyvistä teoksista pääsee myös näytille metroasemiin.

Safe stadi järjestää tapahtumassa kuvatunnistuskilpailun, joka näyttää Helsingin monikulttuurisen puolen ja tarjoaa helsinkiläisille uusia näkökulmia kotikaupunkiinsa. Safe stadin työntekijät kiertävät tapahtumassa jututtamassa kävijöitä.

Safe Stadin kuvantunnistuskilpailun voit tehdä myös verkossa.