Peli Poikki! – mielenosoitus sai nuoret kadulle

Peli Poikki! – mielenosoitus keräsi poliisin arvion mukaan jopa 15 000 suomalaista osoittamaan mieltään rasismia ja vihapuhetta vastaan. Joukossa oli paljon nuoria. Mielenosoitus sujui iloisessa ja rauhallisessa hengessä. Kulkueeseen kokoonnuttiin kansalaistorilla, josta lähdettiin yhdessä kohti mielenosoituksen pääpaikkaa, Senaatintoria. Ennen lähtöä järjestäjät jakoivat kaikille pillejä, jotta ääntä varmasti kuuluisi paljon. Rummut paukkuivat ja musiikki soi. Erilaisille kylteillä ja lakanoilla varustautuneet kokosivat porukkansa kasaan. Flaijereilta opeteltiin huutamaan yhdessä ”rasismille ei”. Ääntä lähti ja sanoma kuului koko Suomeen.

annulotta

Lotta Aulamo ja Annu Kumpulainen

Lotta Aulamo, 24 ja Annu Kumpulainen, 23 olivat lähteneet Helsinkiin Tampereelta. Kokemus isosta mielenosoituksesta pääkaupungissa oli molemmille ensimmäinen, vaikka he ovat marssineet tärkeiksi tuntemiensa asioiden puolesta ennenkin.

– Lähdin mukaan tosi mielelläni, Lotta Aulamo kertoo. Tätä ennen olen käynyt kaksi kertaa mielenosoituksessa, mutta tämä oli niin tärkeä asia, että halusin ehdottomasti tulla mukaan. En osallistunut vain viimeaikaisen väkivallan takia. Mielestäni Suomessa on yleisemminkin liian negatiivinen ja rasistinen ilmapiiri ja se häiritsee minua paljon. Yleinen ilmapiiri ja siihen vaikuttaminen on minulle tärkeämpää kuin yksittäinen tapaus.

– Minulle syy osallistua oli se, että rasismi on ollut niin paljon esillä mediassa, Annu Kumpulainen kertoo. Harvemmin Tampereelta tulee lähdettyä Helsinkiin osoittamaan mieltä, tämä oli samalla erikoismahdollisuus siihen. Rasismin määrä Suomessa on yllättänyt minut, mutta minullakaan osallistuminen tähän mielenosoitukseen ei henkilöidy yhteen tapahtumaan.

elsi

Elsi Nurmi

Helsinkiläinen Elsi Nurmi, 24 on tottunut ilmaisemaan mielipiteensä julkisesti. Hän käy mielenosoituksissa eri asioiden puolesta, mutta koki rasismin vastaisen kokoontumisen erityisen tärkeäksi.

– On tärkeää joukkovoimalla ilmaista mielipiteitä, esimerkiksi nyt, kun on tapahtunut väkivaltaa, Elsi Nurmi sanoo. Haluan osallistumisellani osoittaa, että väkivallan tekijät eivät ole saaneet minua pelkäämään. Osallistun lähes aina mielenosoituksiin, joissa on esillä minulle arvollisesti tärkeitä asioita, kuten tasa-arvo, rakkaus ja rauha.

pojat

Valtteri Heinonen, Eelis Kivistö ja Kasper Olenius

Ruuti-ryhmässäkin aktiivinen Valtteri Heinonen, 17 ja hänen ystävänsä Kasper Olenius, 16 ja Eelis Kivistö, 15 mahduttivat mielenosoitukseen osallistumisen muun lauantaipäivän ohjelman sekaan. Mielenosoituksen jälkeen oli aikomus vielä käydä ainakin kuuntelemassa musiikkia.

– Viime aikojen tapahtumat saivat minut lähtemään mukaan, Valtteri Heinonen kuvailee. Ilmapiiri Suomessa on selvästi muuttunut huonommaksi rasismin suhteen. Halusin itse mukaan lähtemällä sanoa suoraan, että peli poikki, nyt riittää rasismi ja vihapuhe.

– Koko Suomessa rasismi on nostanut päätään, Kasper Olenius sanoo. En esimerkiksi ymmärrä, miten nykyään joku kehtaa sanoa omalla naamallaan ylpeänä olevansa natsi. Minusta tämä ei kerta kaikkiaan käy, tämä on pakko saada loppumaan, siksi olen täällä tänään.

Eelis Kivistö summaa monen nuoren ajatukset juuri ennen kuin marssikulkue lähtee liikkeelle kohti Senaatintoria: ”Nollatoleranssi rasismille!”

Nuorisoasiainkeskus on vuosien varrella ollut monella tavalla mukana rasismin vastaisessa työssä. Monilla nuorisotaloilla on käsitelty aihetta yhdessä nuorten kanssa. Nuoriso-ohjaajat ovat olleet mukana luomassa kontakteja esimerkiksi turvapaikanhakijanuorten ja suomalaisnuorten välille. Tällä hetkellä Nuorisoasiainkeskus tekee yhteistyötä Amnestyn kanssa jakaakseen nuorille tietoa ihmisoikeuksista. Nuorisoasiainkeskuksessa on myös aloittanut rasisminvastainen projekti, jossa pian muun muassa kampanjoidaan verkossa rasismia vastaan ja jalkaudutaan Helsingin kaduille ehkäisemään vihapuhetta.

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson